Päivä 012: Vierailija / Taiteilijan inspiroimana
Haluamme esitellä ensimmäisen luovan alan vieraamme Ville Heimalan!
Terveiset Villeltä!
Olen kuvanveistäjä ja biologi. Luonto on aina ollut minulle hyvin tärkeä, ja se näkyy usein vahvasti teoksissani. Olen myös kiinnostunut luonnonkansojen, erityisesti suomensukuisten kansojen mytologiasta. Minusta on kiehtovaa liittää mystisiä elementtejä luonnontieteeseen ja luoda niiden avulla jotakin uutta. Kokoan keramiikkateokseni pääasiassa korkokuvista ja mosaiikista, jotka muotoilen alusta lähtien itse.
Bobola esitti kolme kysymystä vierailijalle.
“Minua inspiroi luonto, sekä ihminen osana luontoa.”
“Tulevaisuudessa aion käyttää keramiikan rinnalla enemmän myös muita materiaaleja.”
“Minulle tärkeintä on positiivinen asenne taiteen tekemisessä – ja elämässä ylipäätään.”
Kielometsän tarinoita, 2019 ©Ville Heimala
Keraamikon työstä
Hyvin usein teosideoideni lähteenä on luonto ja erilaisten eliöiden väliset suhteet. Luontoon linkittyy vahvasti myös kiinnostukseni etenkin suomensukuisten luonnonkansojen kulttuuriin ja uskomuksiin.
Teen reliefeistä ensin kaksiulotteisia luonnoksia piirtäen, ja tarkastelen eri osien mittasuhteita ja sijoittelua usein kuvankäsittelyohjelmassa ennen varsinaisten reliefien muotoilua. Kuvankäsittelyllä pystyn myös suurentamaan malliluonnoksen sopivan kokoiseksi, sillä savimassa kutistuu vasta poltossa lopulliseen kokoonsa. Käytän keramiikkateoksissani yleensä erilaisten menetelmien yhdistelmiä. Etenkin seinäteoksissani on usein sekä käsin muotoiltuja että valettuja osia.
Käsin muotoiluun käytän yleensä vaaleaa sileää kivitavaramassaa, mutta karkea samottipitoinen massa sopii hienosti esimerkiksi hiekkamaisen pinnan luomiseksi.
Valamalla tehtävien osien mallineet muotoilen ensin savesta, polymeerisavesta tai muovailuvahasta. Seuraavaksi otan niistä kipsimuotin, tai monesti useita, joidenka avulla voin valaa reliefejä nestemäisellä valusavella. Huokoinen kipsi imee kosteutta valusavesta, joka lopulta kiinteytyy sen verran, että sen voi kumota pois muotista. Käytän usein värimetallioksideilla tai pigmenteillä värjättyä valumassaa.
Olen paikoin käyttänyt seinäteoksissani perinteisen mosaiikin oloista keramiikkamosaiikkia, jonka teen kaulimalla savilevyä ja urittamalla sen takapuolelta. Lasitan levyn toisen puolen värillisellä lasitteella ja pilkon poltetun levyn urien avulla suikaleiksi. Näistä suikaleista sitten katkon edelleen teokseen sopivia paloja mosaiikkisaksilla.
Minusta on hauska käyttää erilaisia keramiikan pintakäsittelytapoja; lasitteen alle tulevia, usein vesivärimäisiä alilasitevärejä, kiiltävää tai himmeää lasitetta, valurautaa muistuttavaa rautaoksidipesua, posliinivärejä sekä posliinisiirtokuvia, helmiäismäisiä lystereitä, kiiltokultaa ja -platinaa.
Lähitulevaisuudessa aion isätä teoksiini keramiikan rinnalle myös tekstiiliä, puuta, metallia ja muita luonnonmateraaleja, ja juuri nyt kokeilen ryijyä itselleni aivan uudenlaisena taiteen ilmaisumuotona.
Instagram & Facebook: @villeheimala
Prosessikuvia 2019 ©Ville Heimala
Luonnon ilmentymiä: Svalbard I-III (Jääkarhu-ruokit), 2019 ©Ville Heimala
Pre-existed & Rebuilt, 2018 - Puron väkeä, 2019 - Puutarhassa, 2014 - Les ambassadeurs, 2020©Ville Heimala
Päivän taiteilijavieraan tehtävä:
Tänään olemme iloksemme saaneet Bobolaan taitelijavieraan. Ville kertoo omasta työstään ja on luonut teille parven erilaisia kaloja. Tämän päivän tehtävässä kaloja väritellään ja lopuksi tehdään mobile. Kaloista voi myös tehdä hienoja magneetteja tai mitä ikinä tuleekaan mieleen. Keksitkö sinä jotain muuta käyttöä niille?
1. Printataan A4 arkit ja väritellään kaloja oman maun ja mielikuvituksen mukaan. Minkälaisia hienoja vedenalaisia värejä keksimmekään?
2. Leikataan kalat irti paperista
3. Sitten taivutellaan rautalangasta mobilen runko. Rungon materiaaliksi käy myös grillitikut tai vaikkapa jäykkä kartonki. Lisäksi tarvitset hieman lankaa kalojen ripustamiseen. Voit päättää kuinka ison mobilen haluatkaan tehdä. Tämä vaihe vaatii hieman tasapainoilua, sillä mobile pitää saada tasapainoon.
4. Miltä sinun mobile näyttää? #bobolafi
Hyvät vanhemmat! Muistattehan, että leikit tapahtuvat vanhempien vastuulla. Leikitään kiltisti ja ilolla.
Kiitoksin –Bobolan tiimi-